Imperialistiset päämäärät ja innokkaat lähetyssaarnaajat





Jatketaan yksityiskohtaisempaan tarkasteluun koskien lännen vääristynyttä islamkuvaa yleisesti ja orientalismia erityisesti … Edward Said, mahtavan teoksen Orientalism (Orientalismin) arabikristitty kirjoittaja on osuvasti viitannut orientalismiin "kulttuurillisena yrityksenä". Tämä ei varmaankaan ole vääristelyä, sillä oksidentaalisen lännen akateeminen tutkimus orientaalisesta idästä oli usein motivoitunut – ja teki tiivistä yhteistyötä – Euroopan siirtomaavoimien imperialististen tavoitteiden kanssa. Epäilyksettä orientalismin perusta on sanonnassa "tunne vihollisesi". Kun Euroopan "kristityt kansat" alkoivat pitkän kampanjansa muun maailman asuttamiseksi ja valloittamiseksi oman etunsa vuoksi, he toivat akateemiset ja lähetyssaarnaajiensa voimavarat apuun. Orientalistit ja lähetyssaarnaajat – joiden rivit usein lomittuivat – palvelivat usein imperialistista hallitusta, joka käytti heidän palveluksiaan alistamaan tai heikentämään vihollista, vaikkakin hienovaraisesti:

"Koskien islamia ja islamilaisia alueita esimerkiksi Britannia koki, että sillä oli kristittynä valtana laillisia etuja puolustettavana. Näitä etuja vartioimaan kehittyi moninainen toimintakoneisto. Sellaisia aikaisia järjestöjä kuten the Society for Promoting Christian Knowledge (Kristityn tiedon edistämisen seura) (1698) ja the Society for the Propagation of the Gospel in Foreign Parts (Seura Evankeliumin levittämiseksi vieraille alueille) (1701) seurasivat ja myöhemmin avustivat the Baptist Missionary Society (Baptisti lähetysseura) (1792), the Church Missionary Society (Kirkon lähetysseura) (1799), the British and Foreign Bible Society (Brittiläinen ja ulkomainen Raamattuseura) (1804) ja the London Society for Promoting Christianity Among the Jews (Lontoon seura kristinuskon edistämiseksi juutalaisten keskuudessa) (1808). Nämä lähetykset "avoimesti" liittyivät Euroopan leviämiseen." [Orientalism (Orientalismi), Edward W. Said, s. 100]

Jokainen aihetta tutkinut henkilö tietää, että kristityt lähetyssaarnaajat olivat halukkaita osananottajia eurooppalaisessa imperialismissa huolimatta joidenkin yksittäisten lähetyssaarnaajien puhtaista tarkoitusperistä tai herkkäuskoisuudesta. Itse asiassa useat orientalistit olivat kristittyjä lähetyssaarnaajia. Yksi tärkeä esimerkki on Sir William Muir, joka oli aktiivinen lähetyssaarnaaja ja useiden islamia koskevien kirjojen kirjoittaja. Hänen kirjansa olivat hyvin puolueellisia ja ahdasmielisiä tutkielmia. Siitä huolimatta ne, jotka haluavat hyökätä islamia vastaan, jatkavat niiden käyttämistä viitteinään vielä tänäkin päivänä. Ei ole mikään yllätys, että kristityt olivat joidenkin islamista kerrottujen pahimpien valheiden ja vääristysten alkuunpanijoita, ottaen huomioon että islam oli maailman uskonnoista sen tärkein "kilpailija". Kaikkea muuta kuin kunnioittaen käskyä, jonka mukaan ei tule antaa väärää todistusta naapuristaan, kristittyjen vääristykset – ja suoranaiset valheet – islamista olivat laajalle levinneitä, kuten seuraavasta käy ilmi:

"Orientalismin historia on tuskin puolueeton tutkimus islamin lähteistä, varsinkin ollessaan kristinuskon kiihkoilun vaikutuksen alaisena. (Kirjoitukset vaihtelivat) Johannes Damaskoslaisen fanaattisista vääristyksistä islamia vastaan suunnattuihin myöhempien kirjoittajien apologeetteihin, jotka kertoivat lukijoilleen, että muslimit palvoivat kolmea epäjumalankuvaa! Peter the Venerable (1084–1156) "käänsi" Koraanin, jota käytettiin keskiaikana, ja se sisälsi yhdeksän lisättyä lukua. Salen halpamainen vääristelty käännös jatkoi samaa linjaa, ja hän muiden kaltaistensa kanssa, kuten Rodwellin, Muirin sekä muiden kanssa, hyökkäsivät Muhammadin luonnetta ja persoonallisuutta vastaan. Usein he käyttivät keksittyjä tarinoita tai kertomuksia, joita muslimit itse pitivät väärennettyinä tai luotettavuudeltaan heikkoina. Tai sitten he vääristelivät tosiasioita väittäen, että muslimit omasivat mielipiteitä, joita heillä ei ollut, tai esittivät muslimien tietämättömyydestä johtuen harjoittamia tapoja islamin oikeana kuvana. Kuten Norman Daniel kertoo meille teoksessaan Islam and the West (Islam ja länsi): "Väärien todisteiden käyttäminen islamia vastaan hyökkäämiseen oli melkein vallitsevaa…" (s. 267)." [An Authoritative Exposition – Part 1 (Arvovaltainen paljastus – osa 1), 'Abd ar-Rahiim Green]

Bernard Lewis, tunnettu Lähi-idän historioitsija, vahvistaa tämän näkökannan kirjoittaessaan:

"Keskiajan kristikunta opiskeli islamia kahdesta syystä: suojellakseen kristittyjä muslimien houkuttelemiselta ja käännyttääkseen muslimeja kristityiksi. Kristityt tutkijat, joista useimmat olivat pappeja tai munkkeja, loivat kokoelman kirjallisuutta koskien (islamin) uskoa, sen profeettaa ja hänen kirjaansa. Tämän kirjallisuuden tarkoitus oli poleeminen ja usein tyyliltään rivo, ja se oli suunniteltu paremminkin suojelemaan ja lannistamaan kuin antamaan tietoa…" [Islam and the West (Islam ja länsi), Bernard Lewis, s. 85–86]

On paljon todisteita, joita henkilö voisi käyttää osoittaakseen, että kun kysymys oli islamia vastaan hyökkäämisestä, jopa roomalaiskatolinen kirkko otti halukkaasti vastaan lähes minkä tahansa valheen. Tässä on eräs esimerkki:

"Tiettynä historian ajanjaksona vihamielisyys islamia kohtaan, missä tahansa muodossa, tullen jopa vannoutuneilta kirkon vihollisilta, otettiin vastaan sydämellisimmällä hyväksymisellä katolisen kirkon korkeiden virkamiesten toimesta. Täten paavi Benedictus XIV, joka on 1700-luvun huomattavimman paavin maineessa, empimättä lähetti siunauksensa Voltairelle. Tämä oli kiitoksena hänelle omistetusta tragediasta Muhammad vai Fanatismi (Mahomet ou le Fanatisme) vuodelta 1741, (joka on) ruokoton satiiri, jonka kuka tahansa huonon uskon omaava nokkela roskakirjailija olisi voinut kirjoittaa mistä tahansa aiheesta. Huonosta alusta huolimatta näytelmä saavutti riittävän maineen tullakseen sisällytetyksi Comédie-Françaisen ohjelmistoon." [Bible, Qur‘an and Science (Raamattu, Koraani ja tiede), Maurice Bucaille, s. 118]






Edelliselle sivulle Seuraavalle sivulle