Joulu kristittyjen lähteiden mukaan





    Seuraava lainaus on otettu Encyclopaedia Britannican esittämästä World Religions -tietosanakirjasta:

Joulu (on) kristitty juhla, joka juhlii Jeesuksen syntymää. Englanninkielinen termi "Christmas" ["mass on Christ's day" (messu Kristuksen päivänä)] on melko tuore alkuperältään. Aikaisempi termi "Yule" on saatettu johtaa saksalaisesta jxlistä tai anglosaksisesta gexlistä, jotka viittasivat talvipäivän seisauksen juhlaan. Vastaavat termit muissa kielissä – Navidad espanjan kielessä, Natale italian kielessä, Noël ranskan kielessä – merkitsevät kaikki luultavasti syntymää. Saksalainen sana Weihnachten merkitsee "pyhitettyä yötä". 1900-luvun alusta joulu on ollut myös maallinen perhejuhla, jota niin kristityt kuin ei-kristitytkin ovat viettäneet, ilman kristittyjä peruspiirteitä, ja jota leimaa lisääntyvässä määrin huolellisesti harkittu lahjojen vaihto. Tässä maallisessa joulunvietossa keskeistä osaa esittää mystinen olento, joulupukki.

…Kristinuskon kahtena ensimmäisenä vuosisatana marttyyrien, tai totta puhuen Jeesuksen, syntymäpäivien tunnustamista vastustettiin voimakkaasti. Lukuisat kirkkoisät esittivät ivallisia kommentteja pakanallisesta tavasta juhlia syntymäpäiviä, kun tosiasiassa pyhimyksiä ja marttyyreitä tulisi kunnioittaa heidän marttyyrikuolemansa päivinä - jotka kirkon näkökulmasta olivat heidän todellisia "syntymäpäiviään".

On epäselvää, mikä on tarkka alkuperä joulukuun 25. päivän määräämisestä Jeesuksen syntymäpäiväksi. Uusi Testamentti ei anna mitään johtolankoja tässä suhteessa. Vuonna 221 Sextus Julius Africanus kannatti joulukuun 25. päivää Jeesuksen syntymäpäiväksi ja myöhemmin siitä tuli yleisesti hyväksytty päivämäärä. Yksi laajalti levinnyt selitys tämän päivämäärän alkuperästä on, että joulukuun 25. (valitseminen) oli dies solis invicti nati ("voittamattoman auringon syntymäpäivän") kristillistämistä. Se oli suosittu juhla Rooman valtakunnassa, jossa juhlittiin talvipäivän seisausta auringon uudelleen heräämisen, talven poisheittämisen sekä kevään ja kesän uudelleensyntymän airuiden vertauskuvana. Todellakin sen jälkeen kun joulukuun 25. päivästä oli tullut laajalti hyväksytty Jeesuksen syntymäpäivänä, kristityt kirjoittajat yhdistivät alituiseen auringon uudelleensyntymisen ja Pojan syntymisen. Yksi tämän näkökulman vaikeuksista on, että se vihjaa kristityn kirkon olleen välinpitämättömästi halukas omaksumaan pakanajuhlan. (Lainaus päättyy)


    Seuraava lainaus on otettu Microsoft Encarta Reference Library 2004 -tietosanakirjasta:

Joulu (on) vuosittainen kristitty juhla, jota vietetään Jeesuksen Kristuksen syntymän muistoksi. Useimmat roomalaiskatoliset ja protestantit viettävät joulua 25. joulukuuta, ja useat viettävät myös joulukuun 24. päivän iltaa. Itäisen ortodoksikirkon jäsenet viivyttävät yleensä tärkeimpiä kauden seremonioita tammikuun 6. päivään, jolloin he vietävät loppiaista Jeesuksen kastamisen muistoksi … Virallinen joulukausi, yleisesti tunnettu joko joulunaikana tai joulun kahtenatoista päivänä, ulottuu Kristuksen syntymän vuosijuhlasta loppiaiseen, joka on 6. tammikuuta.

Kristityn kalenterin tärkein juhla on pääsiäinen, jota vietetään Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen muistoksi. Siitä huolimatta useat ihmiset, varsinkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa, pitävät joulua tärkeimpänä vuotuisena kristittynä tapahtumana. Sen lisäksi että joulu on uskonnollinen juhla, se on myös laajalti vietetty maallinen juhla. Useimmille niistä ihmisistä, jotka viettävät joulua, juhlakaudelle on tunnusomaista perheen ja ystävien kokoontuminen, juhliminen ja lahjojen antaminen.

…Roomalaiskatoliset viettivät ensimmäisen kerran joulua, joka tunnettiin silloin Syntymäjuhlana, jo vuonna 336 j.a.a. Sana "Christmas" (joulu) tuli englannin kieleen noin vuonna 1050 vanhan englannin lauseena "Christes maesse" tarkoittaen Kristuksen juhlaa. Tutkijat uskovat, että usein käytetty lyhennetty muoto sanasta "Christmas"- "Xmas" - on saattanut tulla käyttöön 1200-luvulla. X tarkoittaa kreikkalaista chi-kirjainta, Khristos-sanan (Kristus) lyhennettä, ja kuvaa myös ristiä, jolle Jeesus ristiinnaulittiin.

JOULUN ALKUPERÄ

Historioitsijat ovat epävarmoja tarkasta ajankohdasta, jolloin kristityt alkoivat ensimmäisen kerran viettää Kristuksen Syntymäjuhlaa. Kuitenkin useimmat tutkijat uskovat, että joulu sai alkunsa 300-luvulla kristittynä vastineena talvipäivän seisauksen pakanallisille juhlille. Ennen joulun vieton alkua joka vuosi alkaen joulukuun 17. päivästä roomalaiset kunnioittivat Saturnusta, muinaista maanviljelyksen jumalaa, saturnaliaksi kutsutulla juhlalla. Tämä juhla kesti seitsemän päivää ja sisälsi talvipäivän seisauksen, joka tapahtui yleensä 25. joulukuuta tienoilla muinaisen juliaanisen kalenterin mukaan. Saturnalian aikana roomalaiset juhlivat, siirsivät kaikkia liiketoimia ja sodankäyntiä, vaihtoivat lahjoja ja väliaikaisesti vapauttivat orjansa. Monet roomalaiset viettivät myös talvipäivän seisauksen jälkeen tapahtuvaa päivän pitenemistä osallistumalla Mithran, muinaisen persialaisen valon jumalan, ylistämisen rituaaleihin. Nämä ja muut talvijuhlat jatkuivat tammikuun 1. päivään, Kalendaen juhlaan, jolloin roomalaiset merkitsivät uuden kuun päivän sekä kuukauden ja vuoden ensimmäisen päivän.

Vaikka evankeliumit kuvailevat Jeesuksen syntymän yksityiskohtaisesti, niissä ei koskaan mainita päivämäärää, joten historioitsijat eivät tiedä minä päivänä hän syntyi. Roomalaiskatolinen kirkko valitsi joulukuun 25. päivän Syntymäjuhlan päiväksi antaakseen kristityn merkityksen olemassa oleville pakanarituaaleille. Esimerkiksi kirkko vaihtoi Mithran, valon jumalan, syntymän kunnioittamisen juhlan Jeesuksen, jota Raamattu kutsuu maailman valoksi, syntymän muistojuhlaksi. Katolinen kirkko toivoi houkuttelevansa pakanat uskontoonsa antamalla heidän jatkaa remuamistaan samalla kunnioittaen Jeesuksen syntymäpäivää. Itäinen ortodoksikirkko omaksui hieman eri suunnan. 300-luvun lopulla Konstantinopolin itäinen kirkko oli myös alkanut tunnustaa joulukuun 25. päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi, mutta se painotti tärkeämpänä juhlana Kristuksen kastamista tammikuun 6. päivänä.

Seuraavien 1000 vuoden aikana joulun viettämisen (tapa) kulki kristinuskon leviämisen mukana muuhun Eurooppaan ja Egyptiin. Matkalla kristityt uskot yhdistyivät olemassa olevien pakanajuhlien ja talvirituaalien kanssa muodostaen monia kestäviä joulujuhlien tapoja. Esimerkiksi muinaiset eurooppalaiset uskoivat, että mistelillä oli taikavoimia, jotka pystyivät lahjoittamaan elämää ja hedelmällisyyttä, tuomaan rauhaa sekä suojelemaan sairauksilta. Pohjoiseurooppalaiset liittivät kasvin norjalaiseen rakkauden jumalattareen Freijaan, ja kehittivät mistelinoksien alla suutelemisen tavan. Kristityt sisällyttivät tämän tavan joulujuhliinsa ja mistelinoksan alla suutelemisesta tuli lopulta osa maallista jouluperinnettä.

Reformaation aikana 1500-luvulla protestantit haastoivat katolisen kirkon arvovallan mukaan lukien joulujuhlissa jäljellä olevien pakanatapojen sallimisen. Lyhyen aikaa 1600-luvulla puritaanit kielsivät joulun Englannissa ja joissakin Pohjois-Amerikan englantilaissiirtokunnissa, koska heistä tuntui, että siitä oli tullut kausi, joka tunnettiin parhaiten uhkapelistä, prameilevasta yleisestä käyttäytymisestä sekä kohtuuttomasta syömisestä ja juomisesta…

JOULUKUUSI

Jo 1600-luvulla saksalaiset olivat muuttaneet tämän pakanallisen hedelmällisyyden vertauskuvan kristityksi uudelleensyntymän vertauskuvaksi. Tarun mukaan saksalaisen protestantismin perustaja Martin Luther aloitti joulukuusen perinteen. Kulkiessaan metsän halki jouluaattona tähtien valaiseman kuusen kauneus liikutti Lutheria niin paljon, että hän toi yhden sisälle ja koristeli sen kynttilöillä muistuttaakseen lapsiaan Jumalan luomisesta. Vuonna 1841 Saksan prinssi Albert antoi vaimolleen Englannin kuningatar Victorialle joulukuusen lahjaksi. Otaksuttavasti tämä oli ensimmäinen joulukuusi Englannissa, mutta tapa levisi nopeasti. Saksalaiset muuttajat veivät joulukuusen (perinteen) muihin Euroopan osiin sekä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, missä siitä tuli pian suosittu perinne. Ruskealasiset koristeet, tinaenkelit, paperinauhat, kynttilät, karamelleilla täytetyt runsaudensarvet ja muut koristukset tekivät yksinkertaisesta ikivihreästä puusta kauniin olohuoneen pöytäkoristeen joulunaikaan…

USKONNOLLISET JA YLEISET TAVAT

Raamattu ei anna mitään ohjeistusta, joka selittäisi, kuinka joulua tulisi viettää, eikä edes anna ymmärtää, että sitä tulisi pitää uskonnollisena juhlana. Raamatullisten ohjeiden puuttuessa uskonnolliset ja yleiset perinteet ovat muovanneet kunkin juhlaa viettävän kulttuurin joulua koskevia rituaaleja. Perinteisesti pyhä joulunaika alkaa adventista, joka alkaa neljännestä sunnuntaista ennen joulua ja jatkuu joulupäivään asti. Pyhä kausi loppuu loppiaiseen tammikuun 6. päivänä. Adventin aikana kristityt valmistautuvat Jeesuksen syntymän muistojuhlaan joulukuun 25. päivänä, minkä lisäksi he odottavat Kristuksen toista tulemista. Kukin neljästä viikosta symboloi eri tapaa, jolla uskovat käsittävät Kristuksen: lihan, Pyhän Hengen, kuoleman ja Kristuksen kuolleiden tuomitsemisen kautta. Useat kirkot ja perheet ovat omaksuneet saksalaisten luterilaisten alkuun paneman perinteen adventtiseppeleestä, joka koostuu neljästä kynttilästä ankkuroituna ikivihreiden oksien ympyrään. Jokaisen joulua edeltävän neljän viikon alussa kristityt sytyttävät adventtikynttilän samalla sanoen rukouksen.

Jouluaattona kirkot ympäri maailmaa pitävät iltajumalanpalveluksia. Keskiyöllä useimmat katoliset ja monet protestanttiset kirkot pitävät erityisiä kynttiläjumalanpalveluksia. Katolinen kirkko pani ensimmäisenä alulle keskiyön messun 400-luvulla. Joulumessut ovat joskus vakavia ja toisinaan eloisia riippuen tietystä kulttuurista, joka toimittaa ne. Joidenkin seurakuntien keskuudessa palvojat menevät kirkkoon ryhmäkulkueissa. Kirkon jumalanpalveluksille on usein tyypillistä kynttilänvalo ja urkumusiikki. Jotkut sisällyttävät (jumalanpalvelukseen) myös dramatisoinnin raamatullisesta Jeesuksen syntymän tarinasta, tapa, jonka Franciscus Assisilainen aloitti 1200-luvulla.

Joulun juhlamenot ovat myös omaksuneet jäänteitä muinaisista keskitalven rituaaleista, joissa juhlitaan auringon valon paluuta talvipäivän seisauksen jälkeen. Esimerkiksi useissa kulttuureissa jatketaan esikristillistä jouluhalkojen polttamisen perinnettä keskitalvella; jouluhalko symboloi valon voittoa talven pimeydestä. Etenkin eurooppalaiset noudattavat vieläkin jouluhalon sytyttämisen perinnettä. Perheet sytyttävät halon jouluaattona ja pitävät sen palamassa aina loppiaiseen saakka. Jotkut perheet säilyttävät jouluhalon jäännökset avustamaan seuraavan vuoden tulen sytyttämistä. Muinaisen perinteen mukaan tuhka suojaa pahalta onnelta vuoden aikana.

Perinteisesti kristityt antavat toisilleen lahjoja muistutukseksi siitä, että Jumala antoi pelastajan lahjaksi ihmiskunnalle. Lahjojen antaminen muistuttaa myös muinaista roomalaista lahjojen vaihtamisen tapaa hyvän onnen tuomiseksi uudelle vuodelle. Useimmissa joulua viettävissä kulttuureissa myyttinen hahmo tuo lahjoja lapsille. Monet näistä tarunomaisista lahjojen antajista muistuttavat esikristillisiä kääpiöitä ja kujeilijoita, jotka jakoivat lahjoja samalla aiheuttaen vahinkoa yhteisössä…

KREIKASSA

Kreikkalainen joulu tai Christougenna osoittaa kunnioitusta Kristuksen syntymälle samalla sisällyttäen yleistä kansanperinnettä ja taikauskoja. Jouluaattona kreikkalaislapset kulkevat talosta taloon koputtaen oviin ja laulaen kreikkalaisia lauluja, jotka ilmoittavat Kristus-lapsen tulon. Perhejuhla keskittyy jouluaaton päivälliseen, joka kreikkalaisortodoksisen perinteen mukaisesti seuraa useiden viikkojen paastoa. Tarun mukaan ilkeämieliset, usein rumannäköiset kääpiöt, joita kutsutaan Kallikantzaroiksi, saavat tuhoa aikaan taloissa seuraavina 12 päivänä. Suitsukkeen polttaminen tai sovinnon ele saattaa antaa jonkin verran turvaa kääpiöiltä. Useimmat perheet koristelevat pienen puisen ristin basilikalla ja kastavat sen matalaan vesikulhoon. Tämän uskotaan antavan vedelle pyhiä voimia. Sitten vettä pirskotellaan läpi koko talon ilkeämielisten henkien pitämiseksi poissa. Kreikkalaisortodoksisessa kirkossa vesimalja ja risti ovat myös osa tärkeää loppiaisen riittiä, joka tunnetaan vesien siunaamisena.

BETLEHEMISSÄ

Joulukuussa tuhannet kristityt kaikkialta maailmasta kokoontuvat Betlehemiin, Jeesuksen syntymäkaupunkiin, todistamaan Syntymäkirkon vuotuisia rituaaleja. Jouluaattona isoa ristiä kantava ratsastaja johtaa kirkon jäsenten ja arvohenkilöiden kulkueen kirkkoon. He jatkavat alas jyrkkiä portaita ja menevät sisään syntymäluolaan, pitkään, kapeaan maanalaiseen luolaan. Kantaen muinaista Jeesus-lapsen kuvaa, jonka he käärivät kapaloihin, he asettavat kuvan seimeen paikaan, jonka uskotaan olevan Kristuksen varsinainen syntymäpaikka. (Lainaus päättyy)


    Seuraava lainaus on Hutchinson History Reference Suite -tietosanakirjasta:

Päivämäärän valitseminen lähelle talvipäivän seisausta saa kiittää paljolti lähetyssaarnaajien haluja helpottaa vanhempien uskontojen jäsenien kääntymistä, jotka perinteisesti viettivät juhlia tuohon vuodenaikaan. (Lainaus päättyy)


    Seuraava lainaus oli Vartiotorni-lehdessä 15. joulukuuta 2000:

The Encyclopedia Americana -tietosanakirja sanoo ympäri maailman tunnetuista joulunviettotavoista: "Useimmat jouluun nykyään liitettävistä tavoista eivät ole alun perin olleet joulutapoja, vaan esi- ja ei-kristillisiä tapoja, jotka kristillinen kirkko omaksui. Saturnalia, roomalaisten joulukuun puolivälissä viettämä juhla, tarjosi mallin monille joulun ilonpitotavoille. Esimerkiksi taidokkaat juhla-ateriat, lahjojen antaminen ja kynttilöiden polttaminen ovat peräsin tästä juhlasta."

Latinalaisessa Amerikassa saatetaan noudattaa muitakin kuin näitä tavanomaisia jouluperinteitä. Saatat ihmetellä, mistä nuo perinteet sitten ovat peräisin. Suoraan sanottuna monet, jotka haluavat pitää kiinni Raamatusta, tajuavat, että jotkin niistä eivät ole mitään muuta kuin atsteekkiriittejä. Mexicon kaupungissa ilmestyvä sanomalehti El Universal kertoi: "Eri veljeskuntiin kuuluvat munkit käyttivät intiaanien rituaalikalenterin ja katolisen liturgisen kalenterin juhlien samanaikaisuutta evankelioimis- ja lähetystyönsä edistämiseen. He korvasivat kristillisillä juhlilla ne juhlat, jotka oli omistettu ennen espanjalaisten tuloa palvotuille jumaluuksille, panivat alulle eurooppalaiset juhlat ja tavat ja myös käyttivät hyväkseen intiaanien omia vastaavia perinteitä, mikä johti siihen kulttuurien sekoitukseen, josta alkuperältään meksikolaiset ilmaukset juontavat juurensa."

Tom Flynn esitti joulun nurjaa puolta käsittelevässä kirjassaan The Trouble With Christmas käsityksiä, joihin hän oli päätynyt vuosien tutkimustyön jälkeen: "Valtava määrä perinteitä, jotka nykyään yhdistämme jouluun, juontaa juurensa esikristillisistä pakanallisista perinteistä. Joillakin niistä on sellainen sosiaalinen, seksuaalinen ja kosmologinen merkityssisältö, että sivistyneet, kulttuuritietoiset nykyihmiset saattaisivat hylätä ne saatuaan selvemmän käsityksen niiden juurista." (Sivu 19.) (Lainaus päättyy)


    Seuraava lainaus oli Vartiotorni-lehdessä 15. joulukuuta 2004:

Tietosanakirja Enciclopedia de la Religión Católica kertoo rehellisesti joulun ajankohdasta: "Syynä siihen, että Rooman kirkko päätti määrätä juhlalle tämän päivän, näyttää olevan sen pyrkimys korvata pakanalliset juhlat kristillisillä…

Pakanoiden tiedetään juhlineen Roomassa tuohon aikaan 25. joulukuuta natalis invictiä, 'voittamattoman Auringon' syntymää."

Tietosanakirja Enciclopedia Hispánica sanoo samoin: "Jeesuksen syntymän juhliminen 25. joulukuuta ei johdu tarkasta vuosipäivästä vaan Roomassa vietettyjen talvipäivänseisauksen juhlien kristillistämisestä." Miten roomalaiset sitten juhlivat auringon nousua talviselle taivaalle? Järjestämällä remuisat pidot ja antamalla toisilleen lahjoja. Koska kirkon johtajat eivät halunneet lakkauttaa tätä suosittua juhlaa, he tekivät siitä "kristillisen" nimeämällä sen auringon syntymäjuhlan sijasta Jeesuksen syntymäjuhlaksi. (Lainaus päättyy)






Edelliselle sivulle Seuraavalle sivulle