Allahin, Armeliaan Armahtajan nimeen.

Koettelemukset ovat väistämätön osa elämää!

 Artikkelin on koonnut ja suomentanut Ummu Mariam.

 

 

 

Totisesti kaikki ylistykset ja kiitokset kuuluvat Allahille, ylistämme Häntä, ja pyydämme Hänen apuaan ja anteeksiantamustaan, ja pyydämme turvaa Allahilta omien sielujemme ja tekojemme pahaa vastaan. Häntä, joka on saanut Allahin johdatuksen, ei kukaan voi johtaa harhaan, ja häntä, jonka Allah on johtanut harhaan, ei kukaan voi johdattaa. Todistan, ettei ole muuta todellista jumalaa, joka on palvonnan arvoinen, kuin yksin Allah, ilman kumppania, ja todistan, että Muhammad on Hänen palvelijansa ja lähettiläänsä.

"Oi te, jotka uskotte! Olkaa hurskaita Allahille (tekemällä kaiken, mitä Hän on määrännyt ja pidättäytymällä kaikesta siitä, minkä Hän on kieltänyt), niin kuin teidän tulisi olla hurskaita. (Totelkaa Häntä, olkaa kiitollisia Hänelle, ja muistakaa Häntä aina), älkääkä kuolko kuin islamin tilassa [muslimeina (täydellisellä alistumisella Allahille)]." (Koraanin jakeen 3:102 merkityksen selitys)

"Oi ihmiskunta, olkaa hurskaita Herrallenne, joka loi teidät yhdestä henkilöstä (Aadam), josta Hän loi hänelle vaimon (Eeva). Heistä molemmista Hän loi lukuisia miehiä ja naisia. Olkaa hurskaita Allahille, jolta vaaditte keskinäisiä (oikeuksianne), älkääkä (katkaisko) kohdun (yhteyttä, sukulaisuus). Todellakin, Allah vartioi teitä lakkaamatta." (Koraanin jakeen 4:1 merkityksen selitys)

"Oi te, jotka uskotte! Olkaa hurskaita Allahille ja puhukaa (aina) totta. Hän ohjaa teitä oikeamielisiin hyviin tekoihin ja antaa teille teidän syntinne anteeksi. Hän, joka tottelee Allahia ja Hänen lähettilästään (SAAS), on jo saanut suuren voiton (hän pelastuu Helvetin tulelta ja hänet tullaan päästämään sisään Paratiisiin)." (Koraanin jakeiden 33:70–71 merkityksen selitys)

Ämmää bä'd (sen jälkeen) todellakin, kaikkein totuudenmukaisin puhe on Allahin puhe, se on Allahin Kirja, ja paras johdatus on Muhammadin (SAAS) johdatus. Kaikista asioista pahimpia ovat uudistukset (uskonnossa), ja jokainen uusi asia on bid'ä (uudistus), ja jokainen bid'ä on harhaanjohtamista, ja jokainen harhaanjohtaminen johtaa Helvettiin.

 

 

Seuraavat kysymykset ja vastaukset koskien ihmisen kohtaamia vaikeuksia ja koettelemuksia hänen tiellään Allahin (SWT) luokse on otettu internetsivustolta www.islam-qa.com.

 

Kysymys #82866:

Olen sisko, joka kääntyi muslimiksi noin 11 vuotta sitten. Islam herätti minussa aina uteliaisuutta, koska olin ollut Malcom X:n vaikutuksen alaisena. Minulla oli tapana nähdä musliminaisia ja ehdottomasti ihailin heitä, koska ajattelin heidän olevan niin kunnioitusta herättäviä ja kauniita heidän pukeutumistapansa vuoksi. Kuitenkin lähdettyäni kodistani 17-vuotiaana muutin kaupunkiin, missä oli paljon muslimeja. Olin jälleen islamin vaikutuksen alaisena ja minulle annettiin Koraani lahjaksi. Olin todella iloinen ja tunsin aina sydämessäni, että tässä tavassa oli jotain erityistä, vaikka olinkin tietämätön sen opetuksista. Joka tapauksessa se tuli hyvin herkkään aikaan elämässäni, jolloin tarvitsin ohjausta ja apua. Minulla ei ollut ketään, perhettä tai mitään, paitsi kaikki minua ympäröivä negatiivisuus prostituutiosta huumeisiin, uhkapeliin, murhiin, ryöstöihin ja niin edelleen. Jopa kaikki tätini ja setäni olivat huumeiden väärinkäyttäjiä ja heidän lapsistaan tuli pian samanlaisia. Allahille kiitos siitä, etten koskaan antanut itseni joutua osalliseksi kaikkiin niihin pahoihin asioihin, joita tapahtui ympärilläni. Siskoni ja minä aloimme lukea Koraania yöllä ja saman tien se kosketti sydäntäni tavalla, jolla mikään muu ennen sitä ei ollut koskettanut. Me aloimme itkeä lukiessamme Helvetin tulta koskevia katkelmia, koska me aina uskoimme Helvettiin, emmekä halunneet mennä sinne. Me tiesimme ilman epäilystä tämän kirjan olevan totuus. Tunsin sen olevan samanlainen Raamatun kanssa monilla tavoin, mutta se oli seuraava vaihe. Kaksi viikkoa myöhemmin menimme moskeijaan ja lausuimme shähäädän (uskontunnustuksen). Joka tapauksessa vuodet vierivät ja eri vaiheet, joiden läpi olen mennyt, olivat uskomattomia. Olen ollut nyt naimisissa kolmasti veljien kanssa, jotka pohjimmiltaan kohtelivat minua todella huonosti ja hylkäsivät minut. Yksi heistä pyysi avioeroa minun ollessani raskaana. Kun hän sanoi, ettei hän rakastanut minua, aloin vuotaa runsaasti verta, kunnes menetin vauvan. Ja toiset kaksi aviomiestä olivat henkisesti sairaita, josta olin tietämätön ennen kuin menin heidän kanssaan naimisiin. Nyt kun kaikki tämä on tapahtunut, se on murtanut minut täysin. Olin ennen niin vahva ja sinnikäs, ja nyt tunnen kuin kelluisin pilvessä ja hukuksissa. Kuinka menetin Herrani, kun Hän on niin lähellä? Kuinka sen (läheisyyden) saa takaisin? Miksi jätin Allahin, kun tiedän Hänen sanovan, että Hän koettelee niitä, joita Hän rakastaa eniten? Tunnen itseni niin heikoksi ja rikkinäiseksi, tunnen, ettei minulla ole mitään arvoa eikä kauneutta, ja nyt kaiken tämän ajan jälkeen olen tuhonnut itseni ja teen samoja asioita, joista sanoin, etten koskaan tule tekemään niitä. Joka päivä juon itseni juovuksiin kotona aivan yksin ja poltan savukkeita. En todella halua elää, enkä halua kuolla, koska tiedän, etten ole oikeassa. Koko tämän ajan vain toivon, että minua olisi voitu suojella kaikilta näiltä fitäneiltä (koettelemuksilta ja kärsimyksiltä) ja olisin ollut Allahin kanssa Hänen rinnallaan. Auttakaa minua.

Vastaus:

Kaikki ylistykset ja kiitokset kuuluvat Allahille.

Oi hyvä sisko, auttakoon Allah sinua, lievittäköön Hän ahdinkoasi, johdattakoon kulkuasi ja antakoon anteeksi syntisi.

Sielusi on vielä ruumiissasi, sydämesi lyö vielä ja mielesi ajattelee vielä, joten aloitamme siitä.

Allahin lähettiläs (SAAS) sanoi: "Allah ottaa orjansa katumuksen vastaan, niin kauan kun kuolinkorina ei ole saavuttanut tämän kurkkua." (At-Tirmidhi, al-Albaani on luokitellut sen häsäniksi.)

Et ole liian heikko, etkä ole pino pölyä, kuten ne, jotka ovat haudoissa. Pikemminkin sinulla on vielä voimaa aloittaa uudelleen. In shää‘ Allah, olet voimakkaampi kuin luulet. Vahva ihminen ei ole hän, joka ei koskaan kaadu, pikemminkin vahva ihminen on hän, joka nousee ylös uudelleen, jos hän kaatuu.

Etkö seurannutkin esi-isiesi uskoa liittäen muita Allahin rinnalle palvonnassa, etkä uskonut Hänen profeettaansa (SAAS), sitten Allah antoi sinulle voimaa jättää kaikki se taakse ja siirryit seuraamaan uskontoa, johon et ollut tottunut ja jota et ollut seurannut ennen? Tuo on tuhat kertaa vaikeampaa kuin tämänhetkisen asemasi jättäminen.

Eivätkö viinilasit olleet täysiä ympärilläsi ja houkutuksen tiet avoimia sinulle kenenkään pitämättä sinua silmällä saaden sinut tuntemaan häpeää ja täten suojelemassa sinua? Mutta Allah antoi sinulle voimaa ja suojeli sinua siveettömyydeltä ja alkoholin juomisesta. Joten kuinka voit antaa myöden tilanteelle, jossa olet?

Sinulla on voimaa toipua. Älä auta vihollistasi itseäsi vastaan. Jos joku vääryyden tekijä läimäyttää sinua, älä (itse) läimäytä toista poskeasi. "Hän, joka lyö poskiaan, repii vaatteitaan ja huutaa gäähilijjän ihmisten tavalla, ei kuulu meidän ryhmäämme." (Al-Bukhari)

On eroa hänen välillään, joka putoaa ojaan ja antaa perään putoamiselle sekä valittaa tilannettaan, syyttää kohtaloa ja omaa pahoja ajatuksia Herrastaan, ja hänen välillä, joka putoaa ja tietää ansainneensa sen syntinsä ja pahojen tekojensa vuoksi, ja koska hän valitsi sen itselleen. Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "…Totisesti Allah ei ole epäoikeudenmukainen orjilleen." (Koraani 8:51). Joten hän nousee ylös kompuroiden ja etsii apua Herraltaan kaikkein ensimmäiseksi itsensä vapauttamiseksi synnistä, sitten ahdinkonsa lievittämiseksi, kuten hän oppii sanomaan joka päivä rukouksessaan (merkityksen selitys): "Sinua (Yksin) me palvomme, ja Sinulta (Yksin) me pyydämme apua (kaikkeen)." (Koraani 1:5). Sellainen on vahva uskova, jota Allah rakastaa. Allahin lähettiläs (SAAS) sanoi: "Vahva uskova on parempi ja rakastetumpi Allahille kuin heikko uskova, vaikka molemmat ovat hyviä. Pyrkikää tekemään sitä, mikä tulee hyödyttämään teitä, ja etsikää Allahin apua, älkääkä tunteko avuttomuutta. Jos teille tapahtuu jotain, älkää sanoko: 'Jos vain olisin tehnyt (sen ja sen), se ja se olisi tapahtunut.' Pikemminkin sanokaa: 'Allah on säätänyt ja Hän tekee sen, mitä Hän tahtoo', sillä "jos vain" avaa oven Saatanan työlle." (Muslim)

Sheikh-ul-islam ibn Taymiya rahimähullaah sanoi: Ihmistä ei ole käsketty viittaamaan sallimuksen käsitteeseen koskien tekoja, jotka on määrätty hänelle. Pikemminkin hänen tulisi viitata sallimukseen koskien onnettomuuksia, joiden torjumiseen hänellä ei ole keinoja. Kestä kärsivällisesti kaikki se, mikä sinulle tapahtuu, toisten ihmisten tekojen tuloksena tai muuten, hyväksy se ja alistu. Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "Mikään onnettomuus ei kohtaa, paitsi Allahin Luvalla [Päätöksestä ja qadäristä (Jumalallisesta ennalta määräämisestä)], ja jokainen, joka uskoo Allahiin, Hän johdattaa hänen sydäntään [todelliseen uskoon varmuudella, eli mitä hänelle on tapahtunut, Allah oli jo kirjoittanut sen hänelle qadäriin (Jumalalliseen ennalta määräämiseen)]…" (Koraani 64:11)

Yksi säläfeistä – joko ibn Mas'ud tai 'Alqama – sanoi: Tämä on mies, jolle sattuu onnettomuus, ja hän tietää sen olevan Allahilta, joten hän hyväksyy sen ja alistuu. (Mägmuu' äl-Fätääwää, 7/278)

Ibn al-Qayyim rahimähullaah sanoi: Tämä hädiith vahvistaa joitakin uskon tärkeimmistä periaatteista, joihin kuuluvat:

Ihmisen onnellisuus on hänen pyrkimyksessään siihen, mikä tulee hyödyttämään häntä tässä elämässä ja Tuonpuoleisessa. Pyrkimys tarkoittaa, että henkilö tekee parhaansa. Koska henkilön pyrkimys ja teot voidaan tehdä vain Allahin avulla ja Hänen tahdostaan, Hän on määrännyt ihmistä etsimään Hänen apuaan, seuraavan jakeen merkityksen täyttämiseksi (merkityksen selitys): "Sinua (Yksin) me palvomme, ja Sinulta (Yksin) me pyydämme apua (kaikkeen)." (Koraani 1:5). Hänen pyrkimyksensä siihen, mikä tulee hyödyttämään häntä, on palvonnan teko Allahille ja voidaan saavuttaa vain Allahin avun kautta. Joten Hän käski ihmistä palvomaan Häntä ja etsimään Hänen apuaan.

Sitten hän (SAAS) sanoi: "Älkääkä tunteko avuttomuutta", koska avuttomuuden tunne on vastakkainen pyrkimykselle siihen, mikä hyödyttää häntä, ja se on vastakkainen Allahin avun etsimiselle. Joten hän, joka pyrkii siihen, mikä tulee hyödyttämään häntä, ja etsii Allahin apua, on vastakkainen hänelle, joka tuntee avuttomuutta. Tämä periaate pätee ennen kuin määrätty asia tapahtuu ja se johdattaa muslimia yhteen suurimmista syistä sen saavuttamiseen, mikä on pyrkimys siihen henkilön etsiessä samalla apua Yhdeltä, jonka Kädessä kaikki asiat ovat, jolta ne saavat alkunsa ja jolle ne tulevat palaamaan. Jos hän ei saa asiaa, jota ei ole määrätty hänelle, tässä on kaksi tapahtumavaihtoehtoa. Ensimmäinen on avuttomuuden tunne, mikä avaa oven Saatanan töille, ja tämä avuttomuus johtaa hänet katumukseen ja sanomaan "jos vain", eikä sen sanomisesta ole mitään hyötyä. Pikemminkin tämä avaa oven syytökselle, syyllisyydelle, ahdistukselle, vihalle, katumukselle ja surulle, jotka kaikki ovat Saatanalta, ja Profeetta (SAAS) kielsi avaamasta ovea Saatanalle tällä tavalla. Toisessa vaihtoehdossa henkilö saattaa miettiä sallimusta, sillä jos hänelle on määrätty (saada se, mitä hän halusi), se ei olisi mennyt hänen ohitseen, eikä kukaan olisi ehtinyt saada sitä ennen häntä … Näin ollen hän (SAAS) sanoi: "Jos teille tapahtuu jotain, älkää sanoko: 'Jos vain olisin tehnyt (sen ja sen), se ja se olisi tapahtunut.' Pikemminkin sanokaa: 'Allah on säätänyt ja Hän tekee sen, mitä Hän tahtoo.'" Joten hän (SAAS) opetti ihmiselle sen, mikä tulee hyödyttämään tätä kummassakin tapauksessa: jos hän sai haluamansa ja jos hän ei saanut sitä. Näin ollen tämä hädiith on sellainen, jota ilman henkilö ei voi tulla toimeen. (Shifää‘ äl-'Äliil, 37-38)

Kun olet ymmärtänyt tämän, sinulle ei jää aihetta toivoa jotain erilaista kuin se, mitä oli määrätty, sillä se on tosiasiassa sama kuin vihjaisi, että Allahin olisi pitänyt määrätä jotain muuta. Ei ole mitään järkeä toivoa, että Allah olisi säästänyt sinut näiltä sinulle tapahtuneilta koettelemuksilta, jotka muuttivat sinua ja hämmensivät sinut sen jälkeen kun sinua oli johdatettu Hänen luokseen.

Etkö tiedä, että koetukset ja koettelemukset ovat väistämätön osa ihmisen olemassaoloa tässä elämässä? Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "Totisesti Me olemme luoneet ihmisen (pisaroista) sekoitettua siemennestettä (miehen ja naisen seksuaalisista eritteistä) koetellaksemme häntä. Joten teimme hänestä kuulevan, näkevän." (Koraani 76:2)

Ihmiset ovat kuin metalleja. Jotkut ovat puhdasta kultaa, jotkut ovat metallien seosta ja jotkut ovat vähemmän kuin se. Koetus on kuin tuli, joka tulee näyttämään, onko kulta todella kultaa vai ei.

Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "Älif-lääm-miim. [Nämä kirjaimet ovat yksi Koraanin ihmeistä, eikä kukaan muu kuin Allah (Yksin) tiedä niiden merkitystä.] Ajattelevatko ihmiset, että heidät jätetään rauhaan, koska he sanovat: 'Me uskomme', eikä heitä tulla koettelemaan? Me todellakin koettelimme niitä, jotka olivat ennen heitä. Allah tulee varmasti tietämään (totuuden) niistä, jotka ovat totuudellisia, ja tulee varmasti tietämään (valheellisuuden) niistä, jotka ovat valehtelijoita (vaikka Allah tietää kaiken sen ennen kuin Hän laittaa heidät kokeeseen)." (Koraani 29:1-3)

Sheikki ibn Sa'di rahimähullaah sanoi: Allah kertoo meille Hänen täydellisestä viisaudestaan, ja että Hänen viisautensa ei tarkoita sitä, että jokainen, joka sanoo uskovansa, tulee pysymään sellaisena, vapaana koettelemuksista ja koetuksista, eikä tule kokemaan sellaista, mikä tulee hämmentämään häntä hänen uskossaan. Jos asia olisi niin, ei olisi mitään tapaa tehdä eroa vilpittömän ja valahtelijan välillä.

Mutta Hänen tapansa aiempien kansojen kanssa ja tämän ummän (kansan) kanssa, on heidän koettelemisensa hyvillä ja pahoilla asioilla, helppoudella ja vaikeuksilla, hyvillä ja huonoilla ajoilla, vauraudella ja köyhyydellä. Hän koettelee heitä saaden toisinaan heidän vihollistensa päästä voitolle heistä, Hän koettelee heitä heidän kamppaillessaan vihollisiaan vastaan sanoin ja teoin sekä muunlaisilla koettelemuksilla. Kaikki nämä koettelemukset johtuvat varmalle uskolle vastakkaisista uskoa koskevista pätevältä vaikuttavista väitteistä (epäilyksistä) ja uskovan päättäväisyyttä heikentävistä haluista.

Jos henkilön usko pysyy vakaana epäilysten edessä eikä horju, ja hän torjuu ne omaamallaan totuudella, ja jos halujen edessä, jotka kutsuvat häntä syntiin tai tekemään vastakkaista kuin se, mitä Allah ja Hänen lähettiläänsä (SAAS) ovat määränneet, hän tekee sen, mitä usko vaatii ja kamppailee halujaan vastaan, tämä osoittaa hänen uskonsa olevan vilpitön ja vahva.

Mutta jos epäilykset ja halut vaikuttavat hänen sydämeensä ja ne johtavat hänet syntiin tai johdattavat hänet pois hänen velvollisuuksistaan, tämä osoittaa, että hänen uskonsa ei ole vahva eikä vilpitön. Ihmiset ovat eri tasoissa tämän asia suhteen, minkä vain Allah tietää. Me pyydämme Allahia tekemään meistä järkähtämättömiä tässä elämässä ja Tuonpuoleisessa sekä tekemään sydämistämme järkähtämättömiä Hänen uskontonsa seuraamisessa. Mitä tulee sielujen koetukseen ja koettelemukseen, ne toimivat kuin palkeina tuoden esiin niiden kuonan ja hyvän.

Oi Allahin palvelija, et halua elää etkä halua kuolla.

Me sanomme: Mekään emme haluaisi sinun elävän tätä syntistä elämää, ja toivomme, ettet kuole tässä tilassa. Pikemminkin meidän Herramme, maailmojen Herra, ei halua sinun elävän sellaista elämää, ei hyväksy sitä, eikä halua sinun kuolevan tässä tilassa.

Tämä tilanne ei ole niin hämmentävä kuin ajattelet ja ratkaisu siihen on, ettet antaudu tappiolle, kuten olet nyt tekemässä. Allah ei halua sinun tapaavan Häntä kuolemasi jälkeen missään muussa kuin islamin tilassa. Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "Oi te, jotka uskotte! Olkaa hurskaita Allahille (tekemällä kaiken, mitä Hän on määrännyt ja pidättäytymällä kaikesta siitä, minkä Hän on kieltänyt), niin kuin teidän tulisi olla hurskaita. (Totelkaa Häntä, olkaa kiitollisia Hänelle, ja muistakaa Häntä aina), älkääkä kuolko kuin islamin tilassa [muslimeina (täydellisellä alistumisella Allahille)]." (Koraani 3:102)

Eikä Allah halua sinun elävän, paitsi islamin tilassa, jonka Hän on valinnut orjilleen. Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "Sano (oi Muhammad (SAAS)): Totisesti, rukoukseni, uhraamiseni, elämäni ja kuolemani kuuluvat Allahille, 'äälämiinien (maailmojen: ihmiskunta, ginn ja kaikki, mikä on olemassa) Herralle. Hänellä ei ole kumppania. Tähän minua on käsketty, ja minä olen ensimmäinen muslimeista." (Koraani 6:162-163)

Joten mikä on ratkaisu? Mistä meidän tulisi aloittaa?

Ratkaisu on kääntyminen Hänen puoleensa ja Hän tulee rakastamaan sinua kääntyessäsi takaisin Hänen luokseen. Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "…Todella Allah rakastaa niitä, jotka kääntyvät Hänen puoleensa katuvina, ja rakastaa niitä, jotka puhdistavat itsensä." (Koraani 2:222)

Hän tulee antamaan sinulle helpotuksen tullessasi takaisin Hänen luokseen, riippumatta siitä kuinka kauas olet harhautunut.

Abu Huraira (RAA) kertoi Allahin lähettilään (SAAS) sanoneen: "Allah, olkoon Hän ylistetty ja ylhäinen, sanoo: 'Olen kuten palvelijani ajattelee minun olevan ja olen hänen kanssaan hänen muistaessaan Minua. Jos hän muistaa Minua itsekseen, Minä muistan häntä Itsekseni; jos hän muistaa Minua kokoontumisessa, Minä muistan häntä kokoontumisessa, joka on parempi kuin se. Jos palvelijani lähestyy minua vaaksan verran, Minä lähestyn häntä käsivarren mitan verran; jos hän lähestyy Minua käsivarren mitan verran, Minä lähestyn häntä sylin mitan verran; jos hän tulee luokseni kävellen, Minä tulen hänen luokseen vauhdilla.'" (Muslim)

Joten mitä sitten koskien syntejä ja alkoholia?

Meidän Herramme, Armelias, Armahtaja, sanoo (merkityksen selitys): "Sano: 'Oi 'ibäädii (Minun palvelijani), jotka ovat rikkoneet itseään vastaan (tekemällä pahoja tekoja ja syntejä)! Älkää luopuko Allahin armon toivosta: totisesti, Allah antaa anteeksi kaikki synnit. Todella Hän on Anteeksiantava, Armelias.'" (Koraani 39:53)

Sinulla on vielä keino kääntää uusi lehti elämässäsi ja tehdä tekojesi kirja valkoiseksi ja puhtaaksi. Emme tarkoita, että se tulee olemaan valkoinen sillä tavalla, ettei siihen ole kirjoitettu hyviä eikä pahoja tekoja, niin että menemme takaisin nollaan ja aloitamme tyhjästä. Ei, me tarkoitamme, että haluamme sen olevan valkoinen, ilman syntejä, ja armoa osoittavista Armollisimman armosta se tulee olemaan täytetty hyvillä teoilla jokaisen tekemäsi pahan teon ja synnin sijaan.

Etkö ole kuullut Allahin sanoja, jotka kertovat meille Armeliaan palvelijoiden ominaisuuksista, missä Hän mainitsee joukon heidän kauniista ominaisuuksistaan, jotka ovat rakastettuja Hänelle, ja joiden joukossa Hän mainitsee (merkityksen selitys): "Ne, jotka eivät kutsu mitään muuta jumalaa Allahin rinnalla, eivätkä tapa sellaista henkilöä, jonka tappamisen Allah on kieltänyt, paitsi oikeutetusta syystä, eivätkä tee laitonta seksuaalista yhdyntää - ja jokainen, joka tekee tämän, tulee saamaan rangaistuksen. Kärsimys tullaan kaksinkertaistamaan hänelle Ylösnousemuksen Päivänä, ja hän tulee asumaan siellä häpeässä; paitsi ne, jotka katuvat ja uskovat (islamilaiseen yksijumalaisuuteen), ja tekevät oikeamielisiä tekoja; niille, Allah tulee muuttamaan heidän syntinsä hyviksi teoiksi, ja Allah on Anteeksiantava, Armelias. Jokainen, joka katuu ja tekee oikeamielisiä hyviä tekoja, sitten totisesti hän katuu Allahille todellisella katumuksella." (Koraani 25:68-71)

Etkö huomaa, kuinka Allah ei pelkästään anna anteeksi noita isoja syntejä, vaan Hän suosiostaan muuttaa ne hyviksi teoiksi!

Abu Taweel Shatab al-Mamduudilta on kerrottu, että hän tuli Allahin lähettilään (SAAS) luokse ja sanoi: "Mitä ajattelet, jos mies on syyllistynyt kaikenlaisiin synteihin, eikä ole jättänyt niistä yhtään, eikä hän jättänyt tekemättä yhtään pientä eikä isoa syntiä, voiko hän katua?" Hän (SAAS) sanoi: "Onko sinusta tullut muslimi?" Hän sanoi: "Omasta puolestani todistan, ettei ole mitään jumalaa, joka on palvonnan arvoinen, paitsi Allah yksin, ilman kumppania, ja että sinä olet Allahin lähettiläs." Hän (SAAS) sanoi: "Tee hyviä tekoja ja pidättäydy pahoista teoista ja Allah tulee tekemään niistä kaikista hyviä tekoja sinulle." Hän sanoi: "Jopa pettämisistäni ja moraalittomista teoistani?" Hän (SAAS) sanoi: "Kyllä." Hän sanoi: "Allah on Suurin", ja jatkoi täkbiirin sanomista, kunnes lähti. (At-Tabaraani äl-Käbiirissä, al-Albaani luokitteli sen sahiihiksi Sahiih ät-Tärghiibissä.)

Joten oi Allahin palvelija, muuta tilaasi ja tee hyviä tekoja sekä luovu pahoista teoista, ja kaikki pahat tekosi tullaan muuttamaan hyviksi teoiksi tekojesi kirjassa. Sitten tulet tietämään, ettet voi menettää tuota Allahin läheisyyttä, sillä sinulla on vielä mahdollisuus olla Hänen kanssaan Paratiisissa.

Ibn al-Qayyim rahimähullaah sanoi: Tule ja ole Allahin kanssa, ja lähesty Häntä rauhan asunnossa ilman uupumusta, väsymystä tai kärsimystä läheisimpien ja helpoimpien tapojen kautta. Olet kahden ajan välissä, mikä on tosiasiassa elämäsi, nykyinen aikasi, menneisyyden ja tulevaisuuden välissä. Menneet asiat voidaan korjata katumuksella ja rukouksilla pyytäen anteeksiantamusta, ja se on jotain, joka ei uuvuta eikä väsytä sinua, eikä ole vaikeaa. Pikemminkin se on sydämen teko. Mikä koskee tulevaisuutta, sinun tulisi pidättäytyä syntien tekemisestä, ja syntien välttäminen tulee antamaan sinulle mielenrauhaa. Se ei ole fyysinen teko, joka on liian vaikea tehdä, pikemminkin se on päättäväinen ja vankkumaton aikomus, joka tulee tuomaan fyysistä ja henkistä rauhaa…

Mutta se, mikä on tärkeää, on sinun elämäsi, joka on kahden ajan välissä. Jos haaskaat sen, tulet menettämään onnellisuuden ja pelastuksen. Mutta jos pidät huolta nykyisestä samoin kuin korjaat menneisyyden ja tulevaisuuden yllä kuvatulla tavalla, sitten tulet olemaan pelastettu ja sinulla tulee olemaan mielenrauha, mielihyvä ja rauhallisuus.

Siitä huolta pitäminen on vaikeampaa kuin sitä ennen ja sen jälkeen tulevan korjaaminen, sillä siitä huolta pitäminen vaatii sinua tekemään sen, mikä on parasta ja hyödyllisintä sinulle ja mikä tulee todennäköisimmin tuomaan onnea, ja ihmiset eroavat suuresti sen (nykyisen elämän huolta pitämisen) suhteen. (Äl-Fäwää‘id, 117)

Joten etsi Allahin apua tilanteesi käsittelyssä ja jätä menneisyys taaksesi kaikkien sen sisältämien asioiden kanssa, ja siirry eteenpäin korjaamaan loppuelämääsi. Pyri viettämään aikaa hyvien ihmisten seurassa, jotka tulevat auttamaan sinua käsittelemään tilannettasi, ja jos voit muuttaa uuteen paikkaan, hyvien ja oikeamielisten ihmisten lähelle, tee se, sillä se tulee olemaan parempi sinulle. Ole tietoinen Allahista ja Hän tulee pitämään sinusta huolta; ole vilpitön Häntä kohtaan ja Hän tulee korvaamaan sinulle hyvällä sen, minkä olet menettänyt.

Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "Oi Profeetta [Muhammad (SAAS)]! Sano vangeille, jotka ovat hallussasi: 'Jos Allah tietää teidän sydämissänne olevan jotain hyvää, Hän tulee antamaan teille jotain parempaa kuin se, mikä on otettu teiltä, ja Hän tulee antamaan teille anteeksi. Allah on Anteeksiantava, Armelias.'" (Koraani 8:70)

In shää‘ Allah, olemme varmoja, että tulet tekemään tämän, ja odotamme innolla toista viestiä sinulta, jossa kerrot hyviä uutisia uudesta matkasta valoa kohti, aivan kuten olimme surullisia kuullessamme kompuroinnistasi (oikealta) tieltä.

Ja Allah tietää parhaiten.

 

Kysymys #72252:

Olen 18-vuotias opiskelija Kreikasta. Noin kaksi viikkoa sitten minusta tuli muslimi. Rukoilen normaalisti viisi kertaa päivässä, käyn moskeijassa ja opiskelen Koraania. Kuitenkin olen kohdannut joitakin ongelmia sen jälkeen. Tyttöystäväni on hyväksynyt tämän ja suunnittelemme menevämme naimisiin tulevaisuudessa. Sisareni myös hyväksyi asian. Ongelma on äitini. Hänestä on tullut hyvin kylmä minua kohtaan. Hän haluaa, että minusta tulee taas kristitty, eikä hän voi hyväksyä islamia millään keinolla. Hän sanoi minulle, että kristityt tulevat pitämään minua petturina ja muslimit tulevat sanomaan, että olen heitä alempiarvoisempi, koska synnyin kristityksi. En ole kertonut isälleni vielä mitään (vanhempani ovat eronneet), koska hän ei tule hyväksymään sitä (myös hän on kristitty), ja hän tulee kiistelemään äitini kanssa. Paras ystäväni on muslimi ja hän on auttanut minua paljon, mutta äitini luulee, että hän on kääntänyt minut muslimiksi, mikä ei ole totta. Opiskelin islamia ja käsitin sen olevan todellinen uskonto, joten otin islamin vastaan. Mitä neuvotte minua tekemään vanhempieni suhteen? En halua, että he ovat pettyneitä, varsinkaan äitini, koska hän kärsi jo paljon avioeron vuoksi. Arvostan neuvoanne.

Vastaus:

Kaikki ylistykset ja kiitokset kuuluvat Allahille.

Ensiksi:
Onnittelemme sinua tästä Allahin sinulle suomasta siunauksesta, sillä kautta Allahin, se on suurin siunauksista ja se on johdatus, jonka kautta me pyydämme Allahia päästämään sinut Paratiisiin ja liittämään sinut siten profeettojen, seddiiqoonien [ne profeettojen seuraajat, jotka uskoivat heihin ensimmäisinä ja olivat parhaita uskossaan, kuten Abu Bakr as-Seddiiq (RAA)], marttyyreiden ja oikeamielisten seuraan. Onnittelut sinulle, sillä olet kääntynyt Allahin puoleen samassa iässä kun monet Profeetan (SAAS) parhaista kumppaneista kääntyivät Hänen puoleensa, kuten Mus'ab ibn 'Umayr, 'Abdullah ibn Mas'ud, Mu'adh ibn Jabal ja Sa'd ibn Mu'adh. Onnittelut, sillä tekojesi kirja on tullut valkoiseksi ja puhtaaksi, synneistä saastumattomaksi. Islam pyyhkii pois sen, mitä oli ennen sitä, joten olet nyt aloittamassa uutta elämää, onnellista elämää in shää‘ Allah. Me pyydämme Allahia suojelemaan sinua, tekemään sydämestäsi horjumattoman sekä johdattamaan vanhempiasi, sisaruksiasi ja rakastettujasi.

Toiseksi:
Me ylistämme Allahia siitä, että olet aloittanut johdatuksen tien käymällä moskeijassa ja opiskelemalla Koraania, sillä tämä on hyvä merkki. Profeetta (SAAS) sanoi: "Kun Allah haluaa hyvää henkilölle, Hän suo tälle islamin ymmärtämisen (lahjan)." (Al-Bukhari ja Muslim). Sinun tulisi tehdä parhaasi oppiaksesi Koraani ulkoa ja sinun tulisi lausua sitä, rukoilla yöllä (qijääm), opetella sen säännökset ja toimia sen mukaan, koska Paratiisissa on eri asteita ja tasoja, ja Koraanin kumppanille tullaan sanomaan Paratiisissa: "Lausu ja nouse (tasossa), sillä asemasi on viimeisen lausumasi jakeen mukainen."

Kolmanneksi:
Äitisi suhtautuminen sinua kohtaan ei ole mikään yllätys. Sinun todellinen taistelusi on Saatanan kanssa, joka ei pidä siitä, että sinusta on tullut muslimi, eikä hän toivo hyvää sinulle. Epäilemättä hän tulee käyttämään sukulaisiasi (taistelussaan sinua vastaan) ja kuiskuttelee perheellesi, niin että hän voi käyttää heitä aseena sinua vastaan ja estää heitä liittymästä sinun kanssasi todelliseen uskontoon. Älä ole surullinen äläkä joudu epätoivoon; etsi turvaa Allahilta kirottua Saatanaa vastaan, niin että hänen juonensa sinua vastaan tehtäisiin tyhjäksi. Ole ystävällinen ja myötätuntoinen äitiäsi kohtaan, sillä jos hän tulee maistamaan johdatuksen suloisuutta, hän ei tule seisomaan tielläsi. Pyydä Allahilta apua hänen kutsumisessaan islamiin, ole vilpitön häntä kohtaan ja tee hänen puolestaan runsaasti pyyntörukouksia pyytäen hänelle johdatusta ja armoa. Ehkäpä pyyntörukouksesi sattuu samaan aikaan, jolloin rukouksiin vastataan, ja sinulla tulee olemaan ilo nähdä hänen kääntyvän muslimiksi.

Muista ettet ole yksin tässä asiassasi. On tuhansia ihmisiä, joita Allah on johdattanut totuuteen ja jotka ovat valinneet islamin halukkaasti, vakaumuksesta. Useat heistä ovat kohdanneet vastustusta ja vastarintaa perheittensä taholta, sitten Allah tahtoi heidän sydämiensä avautuvan ja koko perheestä tuli muslimeja. Se tulee painamaan ensiksi johdatetun lapsen vaa'assa. Me pyydämme Allahia tekemään sinusta yhden heistä ja suomaan sinulle ilon nähdä koko perheesi kääntyvän muslimeiksi.

Muista, että perheenjäsenten vastustus on koetus muslimille, niin että hänen vilpittömyytensä islamia kohtaan ja hänen uskonsa vahvuus voitaisiin selvästi osoittaa. Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "Älif-lääm-miim. [Nämä kirjaimet ovat yksi Koraanin ihmeistä, eikä kukaan muu kuin Allah (Yksin) tiedä niiden merkitystä.] Ajattelevatko ihmiset, että heidät jätetään rauhaan, koska he sanovat: 'Me uskomme', eikä heitä tulla koettelemaan? Me todellakin koettelimme niitä, jotka olivat ennen heitä. Allah tulee varmasti tietämään (totuuden) niistä, jotka ovat totuudellisia, ja tulee varmasti tietämään (valheellisuuden) niistä, jotka ovat valehtelijoita (vaikka Allah tietää kaiken sen ennen kuin Hän laittaa heidät kokeeseen)." (Koraani 29:1-3)

Oikeamielisten uskovien esimerkkien joukossa on suuri sahääbi Sa'd ibn Abi Waqqaas (RAA), jolla oli tapana kunnioittaa äitiään. Kun hän kääntyi muslimiksi, hänen äitinsä kieltäytyi syömästä tai juomasta, kunnes hän luopuu julkisesti uskostaan, mutta hän kieltäytyi sen tekemisestä ja pysyi järkähtämättömänä islamissa. Hänen äitinsä huomasi, ettei hänen "nälkälakostaan" ollut mitään hyötyä, joten hän alkoi taas syödä ja juoda. Hänen (RAA) on kerrottu sanoneen: "Oi äitini. Tiedät kautta Allahin, että jos sinulla olisi sata sielua ja jokainen sielu lähtisi yksi kerrallaan, en luopuisi tästä uskonnostani minkään vuoksi. Jos haluat, syö, ja jos haluat, älä syö." Joten hän (äiti) söi. Katso Täfsiir ibn Kathiir, 3/429.

Neljänneksi:
Koraanissakin käsitellään tätä ongelmaa, koska sitä tapahtui suuressa määrin, etenkin ensimmäisen sukupolven aikana, kun he jättivät epäuskon ja ottivat islamin vastaan ja kokivat voimakasta vihamielisyyttä perheittensä, heimonsa ja heille läheisimpien ihmisten taholta. Allah, Ylhäinen, sanoo (merkityksen selitys): "Me olemme määränneet ihmistä (olemaan kuuliainen ja hyvä) vanhemmilleen. Hänen äitinsä kantoi häntä heikkoudessa ja vaivalla heikkouden ja vaivan jälkeen, ja hänen vieroittamisensa on kahden vuoden iässä - antakaa kiitos Minulle ja vanhemmillenne. Minun luonani on viimeinen määränpää. Mutta jos he (molemmat) kamppailevat kanssasi saadakseen sinut liittämään Minun kanssani palvonnassa muita, joista sinulla ei ole mitään tietoa, sitten älä tottele heitä; mutta käyttäydy heitä kohtaan ystävällisesti maailmassa, ja seuraa hänen tietään, joka kääntyy Minun puoleeni katumuksella ja tottelevaisuudella. Sitten Minun luokseni tulee olemaan teidän paluunne, ja Minä tulen kertomaan teille, mitä teillä oli tapana tehdä." (Koraani 31:14-15)

Ei ole mitään syytä totella vanhempia epäuskossa, tai totella heitä synnissä, mutta tämä ei tarkoita, ettei henkilön tulisi kohdella heitä ystävällisesti ja kunnioittavasti, pitää heistä huolta ja tehdä parastaan heidän johdattamisekseen. Tämä on osoitus islamin suuruudesta, sillä se on myötätunnon ja rakkauden uskonto. Täten se kutsuu seuraajiaan kutsumaan ihmisiä johdatukseen ja tuomaan heitä siihen siunaukseen, mihin he itse ovat päässeet sisään.

Viidenneksi:
Hänen, joka on valinnut johdatuksen tien, ei tulisi kiinnittää mitään huomiota siihen, mitä muut ihmiset sanovat, eikä hänen tulisi olla yllättynyt heidän sanoistaan, koska se on jotain odotettua. Mitä muuta kristityt tulevat sanomaan sinusta? Tulevatko he sanomaan: "Sinua on johdatettu ja olet löytänyt totuuden, ja sinä pidät sitä perhettäsi ja sukulaisiasi parempana"? Ei, he eivät koskaan tule sanomaan sitä! Joten älä kiinnitä mitään huomiota heidän sanomisiinsa, kutsuivatpa he sinua petturiksi tai miksi muuksi tahansa. Suhtaudu heihin myötätuntoisesti ja pyri johdattamaan heitä, ja pyri oppimaan, niin että sinusta voi tulla dää'ijjä (islamiin kutsuja), joka voi pelastaa heidät heidän väärältä johdatukseltaan ja harhautumiseltaan.

Mitä tulee äitisi sanoihin, että olet alempiarvoinen, koska synnyit kristityksi, tämä ei ole totta. Pikemmin sanomme, että olet meidän veljemme; olet valinnut johdatuksen ja olet palannut fitraan (ihmisen luonnolliseen tilaan), jossa synnyit. Sinä synnyit muslimina ja täuhiidiin (islamilaiseen yksijumalaisuuteen) uskovana. Nasaretilaisten (ja kristittyjen) oppineet tietävät lapsen syntyvän fitrassa, tästä syystä he kiirehtivät kastamaan vauvan uskoen, että jos tätä ei kasteta, tästä tulee muslimi! Tämä osoittaa ihmisen perusluonteen olevan islam, ja jos lapsi jätettäisiin tilaan, jossa hän on, hänestä tulisi muslimi.

Islamissa kukaan ei ole toista alempiarvoisempi, paitsi Muhammadille (SAAS), koska Profeetta on Lähettiläs, jota meidän on käsketty seurata. Sitä lukuun ottamatta islam opettaa seuraajiaan olemaan vapaa pappien, rabbien ja munkkien hallinnasta sekä lausuu, ettei henkilö tarvitse ketään välittäjää hänen ja Allahin välille.

Lopulta sanoit kysymyksessäsi, että tyttöystäväsi on hyväksynyt sen, että olet muslimi ja että olette suunnitelleet menevänne naimisiin tulevaisuudessa. Tässä tulisi mainita se, että koska islam painottaa siveellisyyttä ja sydämen puhtautta, se kieltää miehiä pitämästä tyttöystäviä. Islam ei salli mitään suhdetta naisen ja miehen välille, ellei se ole avioliiton puitteissa. Jos tyttöystäväsi on kristitty, sinun tulee kutsua häntä islamiin ja pyrkiä johdattamaan häntä. Tämä tulee tuomaan paljon hyvää teille molemmille, in shää‘ Allah. Jos hän kieltäytyy, kerro hänelle, että islam kieltää tämän teidän välisenne suhteen, etkä voi koskaan laittaa kenenkään miellyttämistä, riippumatta siitä kuka hän on, Armahtajan miellyttämisen edelle. Teidän tulisi joko mennä naimisiin (ja muslimimiehen on sallittua mennä naimisiin kristityn naisen kanssa) tai erota pitäen Allahin mielihyvän etsimistä parempana, olkoon Hän ylistetty ja ylhäinen.

Tärkein neuvo, jonka voimme antaa sinulle, on äitisi ja isäsi, sisarustesi ja sukulaistesi kohteleminen ystävällisesti ja heidän tunteittensa ymmärtäminen. Pyydä Allahia johdattamaan heitä ja valitse viisaita tapoja heidän kutsumiseensa islamiin, kuten ystävälliset sanat, lahjat, vierailut, kutsu heidät vierailulle moskeijaan ja anna heille hyödyllisiä kirjasia ja kasetteja.

Pyydämme Allahia pitämään huolta sinusta ja auttamaan sinua tekemään kaikkea hyvää.

Ja Allah tietää parhaiten.


Julkaistu sunnuntaina 28. shäwwääl-kuukautta 1427/19. marraskuuta 2006



Imuroi tästä




Artikkeleita muslimeille